Koiran ruokinta on erittäin laaja ja monipuolinen aihe. Useimmat työskentelevien koirien ruokintakokeet on tehty rekikoirilla ja monesti valjakkoajajat ovat jo vuosia aiemmin testanneet käytännössä niitä ruokinnallisia seikkoja, jotka vasta nykyisin ovat alkaneet kiinnostaa myös muita käyttökoirien harrastajia.
Oheisen tekstin olen alunperin koonnut erityisesti rekikoiraharrastajille, mutta ajatuksella luettuna uskoisin sen antavan suuntaviivoja myös muiden käyttökoirien ruokintaan.

Käyttökoiran ruokinnasta
Kaikki koirat pystyvät käyttämään hyväkseen sekä eläin- että kasviperäisiä ravintoaineita mutta käyttökoirien (reki-, metsästys-, palvelus-, vartio- ym. koirat ) ruokinnalle on käytäntö asettanut tarpeita, jotka ovat vaativammat kuin "tavallisen" koiran ruokinta.
Erityisesti arktista sukujuurta olevat rekikoirat kehittyivät luonnonvalinnan kautta rasvankäytön mestareiksi, koska saatavilla olleet pohjoiset saaliseläimet kuten hylje, kuningaslohi, linnut, majava yms. sisälsivät paljon vararavintoa rasvan muodossa. Vastaavasti eteläisillä seuduilla eläneet koirat saalistivat pääasiassa ruohoalueiden pieneläimiä, hiiriä ym. jyrsijöitä, joiden liha oli melko rasvatonta ja suolisto sisälsi myös runsaasti puolisulaa kasviainesta. Arktiset ja useimmat pohjoista sukujuurta olevat koirat pystyvät käyttämään ravinnostaan hyväkseen paremmin rasvaa, mutta jonkinverran huonommin hiilihydraatteja kuin lämpimimmiltä alueilta kotoisin olevat koirat.

Koiran ravinnon / energian tarve
Mietittäessä koiran ruokintaa täytyy ensin selvittää paljonko se tarvitsee energiaa jaksaakseen työskennellä siltä vaaditun ajan.
Koiran päivittäisen ylläpito energian tarve on aina hyvin yksilöllistä. Siihen vaikuttavat mm. koiran koko (pienet koirat tarvitsevat energiaa suhteessa enemmän kuin isot) rotu, luonne, karvapeite, sukupuoli (urokset tarvitsevat enemmän kuin nartut) ja ympäristön lämpötila. Myös yksilölliset erot voivat olla todella suuria.
Koska pienten koirien on havaittu tarvitsevan suhteessa enemmän energiaa, on energiantarpeen arvioimiseen kehitetty laskennallinen, ns. metabolinen elopaino. Metabolinen elopaino saadaan, kun punnittu elopaino korotetaan potenssiin 0,75.

Arvioiden mukaan aikuinen koira tarvitsee energiaa noin 502 - 586 kj (120-140 kcal) / vrk / metabolista elopainokiloa kohti. Laskelmissa käytetään yleensä keskimääräistä arvoa 552 kj (132 kcal) / vrk / ME kg
(= taulukkokeskiarvo).
Raskaassa työssä koiran energiantarpeen arvioitu lisäys on +50 - 200 %, kevyessä työssä noin +10 - 20%. Myös koiran perimällä on suuri merkitys energiankulutukseen, esim. erään tiedon mukaan kerrotaan rekikoirina käytettävien risteytyskoirien voivan tarvitsevan lähes 10000 kj / vrk, kun vastaavassa tilanteessa arktinen rekikoira kuluttaa vain noin 3500 - 4000 kj / vrk.

Energiantarve, esim.

Energian mitta-arvona käytetään nykyisin kilojoulea (kj) aikaisemman kalorin (kcal) sijasta. Kalorit voi muuttaa kilojouleiksi kertomalla ne luvulla 4,184 ja kilojoulet kaloreiksi kertomalla ne luvulla 0,2390.

Ravintoaineet
Nyt pystymme arvioimaan paljonko koira tarvitsee energiaa vuorokaudessa. Seuraavaksi pari sanaa eri ravintoaineista. Tässä yhteydessä en puutu vitamiinien, kivennäisten ym. lisäaineiden tarpeisiin tai vaikutuksiin.

Hiilihydraatit
sisältävät hiiltä, vetyä ja happea.Yksinkertaisia hiilihydraatteja ovat rypälesokeri eli glukoosi ja hedelmäsokeri eli fruktoosi. Useampien molekyylien yhdistyessä syntyy ruokosokeri eli sakkaroosi, mallassokeri eli maltoosi ja maitosokeri eli laktoosi ja edelleen tärkkelys, eläintärkkelys eli glykogeeni ja selloloosa. Koiran suolistossa sulamattomasta selluloosasta käytetään nimeä kuitu.
Pääosa ravinnon hiilihydraateista on kasviperäistä mutta myös eläinkunnan tuotteissa on hiukan hiilihydraatteja (maidon maitosokeri, lihan ja maksan eläintärkkelys eli glykogeeni).
Voidakseen käyttää hiilihydraatteja hyväkseen vaatii koiran elimistö niiden esikypsennyksen. Kypsennetyt hiilihydraatit sulavat koiran suolistossa noin 80 - 85 %:sti. Raaka tai huonosti kypsennetyt hiilihydraatit tulevat koiran ruuansulatuksen läpi lähes sellaisenaan.
Kypsentämisen lisäksi tärkeää on viljan jauhatuskarkeus, esim. kokonaiset maissinjyvät kulkevat koiran ruuansulatuksen läpi lähes sellaisenaan, höyryvalssatut maissihiutaleet sulavat nekin huonosti mutta täyskypsennetyt maissihiutaleet ja -jauho sulavat jo hyvin.
Teollisessa koiranruuan kypsennyksessä käytössä on esim. autoklaavi - ja extruuderi menetelmät.
Hiilihydraattien lähteitä ovat esim. viljat ja kasvikset (kypsinä). Hiilihydraatit ovat yleensä koiralle hyvä energialähde, ylimäärästä muodostuu varastorasvaa, mutta ne eivät ole koiralle välttämättömiä, sillä koiran aineenvaihdunta pystyy itse helposti muodostamaan verensokerin ylläpitoon tarvittavan glukoosin. Rasitustilanteissa ravinnon hiilihydraattipitoisuutta pyritään vähentämään samalla kun rasvan pitoisuutta lisätään. Kantavat ja imettävät nartut tarvitsevat kuitenkin jonkin verran hiilihydraatteja ravinnossaan.
Hiilihydraateja voi tasapainoisessa ylläpito ruuassa olla jopa 60-70 prosenttia, eri elämän tilanteet vaativat kuitenkin usein erilaisen ruuan seossuhteen.

Hiilihydraatit antavat kokonaisenergiaa  17,6 kj / g (4,2 kcal / g)
mutta muuntokelpoista energiaa vain 14,6 kj / g (3,5 kcal / g).

- Ensimmäiset yritykset kilpailusuoritusten parantamiseksi ruokavalion avulla rekikoirilla tehtiin hiilihydraateilla. Eräs ruotsalainen fysiologi oli keksinyt ihmisen suorityskyvyn ainakin osaksi riippuvan lihaksen sisältämästä glykogeenistä. Lihaksiston korkea glykogeeni pitoisuus edesauttoi väsymyksen viivästymistä. Ihmisellä lihaksen glykogeeni määrää voidaan nostaa tietynlaisella harjoituksella ja hiilihydraatti ruokavaliolla. Tätä menetelmää kutsutaan hiilihydraatti tankkaukseksi, jota mm. kestävyysurheilijat käyttävät.
Menetelmää kokeiltiin tietysti myös rekikoirille, esim. syöttämällä koirille paljon hiilihydraatteja muutaman päivän ajan ennen kilpailuja, mutta tulokset eivät vastanneet odotuksia. Glykogeeni pitoisuus kyllä lisääntyi koirillakin, mutta glykogeenin nopea loppuunpolttaminen aiheutti häiriöitä lihastoiminnalle, ilmeten mm. kramppeina, sekä myoglobiini lihasproteiinin joutumisena verenkiertoon. Kun munuaiset erottavat myoglobiinin verestä värjäytyy virtsa joko kellanruskeaksi, ruskeaksi tai punaiseksi.
Kilpailevilla rekikoirilla tätä esiintyi niin paljon, että hiilihydraatti tankkauksesta luovuttiin tässä muodossa. Sensijaan myöhemmät tutkimukset glykogeenin vaikutuksesta suorituksen jälkeiseen palautumiseen ovat nykyisen mielenkiinnon kohteena.

Rasvat sisältävät myös hiiltä, vetyä ja happea. Rasva pilkkoutuu elimistössä entsyymien vaikutuksesta glyseroliksi ja rasvahapoiksi. Rasvahapot jaetaan tyydyttämättömiin ja tyydytettyihin. Monityydyttämättömistä rasvahapoista linoli- ja linoleenihappo ovat koiralle välttämättömiä, joita sen on saatava ravinnostaan riittävästi. Tyydyttämättömät rasvahapot ehkäisevät aineenvaihduntahäiriöitä, karvanlähtöä ja ihotautien syntyä. Rasvahapot ja glyseroli käytetään elimistössä joko suoraan energiaksi tai varastorasvojen muodostamiseen.
Ravinnon rasva sulaa erinomaisesti, lähes 90%:sti. Eläinperäiset rasvat sulavat hieman paremmin kuin kasvisperäiset öljyt.
Rasvan pilkkoontumisessa sapen sisältämillä suoloilla on ratkaiseva merkitys, jos sapen eritys häiriiintyy, eivät entsyymit pääse kosketuksiin ravinnon rasvan kanssa. Ruuansulatus häiriintyy ja rasva poistuu ulosteissa (rasvaripuli).
Jotta välttämättömien rasvahappojen saanti ja rasvaliukoisten vitamiinien imeytyminen olisi turvattu, suosittelee NRC:n (National Researsch Council) että koiran ravinnossa olisi vähintään 5% rasvaa optimaalisena rasvasekoituksena. Koira kuitenkin tottuu helposti paljon suurempiin rasvapitoisuuksiin. Kun rasvan määrää nostetaan, on muistettava nostaa myös ravinnon valkuais-, kivennäis- ja vitamiinipitoisuuksia, koska vahvaa ruokaa koira syö vähemmän kuin "laihempaa", ja osaksi myös siksi, että runsasrasva (~ yli 20 %) ruokavaliossa heikentää kivennäisten imeytymistä (ns. saippuoitumis ilmiö). Rasvan lisääminen parantaa ruuan maittavuutta ja antaa koiralle rasitustilanteissa tarvittavaa lisäenergiaa sekä vähentää ruuan määrää. Koira, kuten jääkarhukin, voi elimistössään muuttaa rasvaa vedeksi, 100 grammasta rasvaa koira voi tuottaa 105 -107 g vettä.

Rasvat antavat kokonaisenergiaa on 39 kj / g (9,4 kcal / g) ja
muuntokelpoista energiaa  35,6 kj / g (8.5 kcal / g).

- Rekikoirien todellinen energiahuoltaja on rasva. Tutkijat kiinnittivät jo varhain huomionsa rasvaan kehittäessään parempaa kilpakoiran ruokavaliota. Hiilihydraatit, glukoosin ja glykogeenin muodossa, ovat ihmisille pääasiallisia lihasenergian lähteitä mutta koirien ollessa rasittavassa työssä ainoastaan 15 % energiasta saadaan glukoosin hapettamisesta ja pääosa lopputarpeesta saadaan plasmavapaista rasvahapoista.
Jo vuonna 1974 koiranruoka tutkimuksien uranuurtaja Dr. David Kronfelt aloitti U.S.A.:ssa tutkimuksen rasvan merkityksestä rekikoirien ruokinnassa. Kokeeseen osallistuvat rekikoirat jaettiin kolmeen ryhmään, joita ruokittiin eri tavoin ja verikokeet otettiin toistuvasti levossa, harjoituksen aikana ja sen jälkeen. Rasvapitoisinta ravintoa saaneilta koirilta mitattiin toistuvasti merkittävästi korkeammat veren rasvahappopitoisuudet ja laajemmat vertailuverikokeet kennelin parhaista rekikoirista osoittivat samoin niilläkin olevan korkeammat rasvahappopitoisuudet. Myöhemmät tutkimukset rotilla ja hevosilla osoittivat  lihassolujen käyttävän energialähteenään mielummin rasvahappoja kuin hiilihydraatteja (glukoosia ja glykogeenia). Itse asiassa lihaksisto sopeutuu rasvahappojen käyttöön hiilihydraattejen sijasta. Tätä prosessia kutsutaan rasva-adaptioksi. Kilpailevalla rekikoiralla rasva-adaptio merkitsee lihaksiston käyttävän hiilihydraatejen sijasta rasvahappoja. Se myös säästää elimistön rankalta glykogeenin käytöltä estäen myoglobiinin pääsyä vereen, jolloin lihaksen kestävyyttä edesautetaan. Tutkijat totesivatkin rasvapitoisuudeltaan runsaan ravinnon lisäävän kestävyyttä.
Monissa myöhemmissäkin kokeissa on tutkittu rasvan vaikutuksia. Joissakin kokeissa rekikoirilla on käytetty jopa 70% pitoisuuksia ilman suurempia haittavaikutuksia (edellyttäen, että ruoka on muuten tasapainoista). Työskentelevän koiran ravintoon suositellaan 20 - 40%:n rasvapitoisuutta kuiva-aineesta (40- 60% energiasta). Yli 70%:n  pitoisuuksia (energiasta) ei kuitenkaan tulisi käyttää kuin lyhyissä jaksoissa.

Robert Downey, joka toimi koirien huoltajana jo aikaisissa Dr. Kronfeltin tutkimuksissa, kertoi v.1990 Tampereella pitämässään seminaarissa ruokavalion muutoksen (lähinnä rasvan lisäämisen) vaikuttavan jonkin verran heti, mutta tutkimuksien mukaan täysi hyöty saadaan vasta, kun samaa ruokavaliota on käytetty 4- 5 kuukautta; tietysti annoksia pitää pienentää kesällä mutta koostumuksen tulisi olla sama kuin treeni- ja kilpailukaudella. (esim. kesällä vähärasvaisempi mutta hyvä laatuinen kuivamuona.)
Yleisemmin ns. rasva-aineenvaihdunnan "käynnistymisen" aikana pidetään noin kuutta (6) viikkoa, joskin lyhyempiäkin aikarajoja on esitetty. Käytännössä ilmiöön tutustutaan syksyisin kun koirien valjakkotreenaus aloitetaan. Aluksi koirat pyrkivät laihtumaan ja niiden ravinnon energiasisältöä joudutaan lisäämään, mikä helpoimmin käy rasvan lisäämisenä ruokaan, joskus reippaastikin pitääksemme koirat ihannepainoisina. Kun ns. rasva-aineenvaihdunta sitten jonkun ajan kuluttua alkaa toimia paremmin, eli koiran elimistö "oppii" käyttämään ravinnon rasvan parhaalla mahdollisella tavalla hyväkseen, koira alkaa lihomaan ja ravinnon kokonaisenergiamäärää voidaan jopa vähentää.

Valkuaisaineet
eli proteiinit sisältävät hiilen, vedyn ja hapen lisäksi typpeä. Valkuaisaineet rakentuvat aminohapoista, joita tarvitaan elimistön solujen rakentamiseen ja kulumisen korvaamiseen. Ravinnon valkuaisaineita ei sellaisenaan voida käyttää elimistön vastaavien valkuaisaineiden rakentamiseen (esim. lihaa lihaskudosten rakentamiseksi) vaan ne on ensin hajotettava, kuten hiilihydraatit ja rasvat, ja vasta aminohapoiksi hajotettuna ne ovat elimistön käytettävissä.
Ravinnon valkuaisaineista eläinperäinen sulaa hyvin, 85- 90 %:sti, kasviperäinen noin 65 %:sti. Sekaravinnon valkuaisen sulavuutena pidetään yleisesti n. 80 %. Sulavuuteen vaikuttavat myös ravintoaineiden laatu ja alkuperä sekä niiden keskinäiset suhteet ja ruuansulatusentsyymien toiminta.
Valkuaisaineet ovat paljon tärkeämpiä kudosten rakennusaineena kuin energianlähteenä, vaikka koiran aineenvaihdunta kykeneekin varsin helposti käyttämään aminohappoja myös energianlähteenä, joten valkuaisen biologinen arvo on hyvin merkityksellinen.Valkuaisen käyttö energiana ei kuitenkaan ole kovin suotavaa koska hajoitusprosessin myötä munuaiset kuormittuvat, mikä saattaa pitemmällä aikavälillä johtaa jopa munuaisvaurioihin. Ylimääräinen valkuainen voi myös heikentää suorituskykyä elimistön kuivumisen ja lämmön nousun myötä.

Valkuaisaineet antavat kokonaisenergiaa 24 kj / g (5,7 kcal / g),
mutta vain 14,6 kj / g (3,5 kcal / g) muuntokelpoista energiaa.

Biologinen arvo

Valkuaisen biologisella arvolla kuvataan aminohappokoostumuksen sopivuutta elimistön kudosten rakennusaineeksi. Mitä korkeampi biologinen arvo on, sitä paremmin voi koira käyttää sitä hyväkseen. Hyvää valkuaista tarvitaan paljon vähemmän kuin heikompi laatuista. Valkuaisen biologinen arvo on ratkaisevaa sen hyväksi käyttöön ja sulavuuteen.
Vain muutaman raaka-aineen (kananmunien ja maidon) valkuaisen biologinen arvo on 90-100%. Kasviperäisen valkuaisen laatu on aina heikompaa, biologinen arvo on vain noin 40- 50%, mutta yhdistelemällä sitä hyvään eläinperäiseen valkuaiseen saadaan seoksen valkuaisen laatu paranemaan.

Eräiden raaka-aineiden valkuaisen sulavuus ja biologinen arvo.

Aminohapot

Koira tarvitsee 22 eri aminohappoa, joskaan ihan kaikkia sen ei tarvitse saada ravinnostaan päivittäin, ja joitakin niistä koiran elimistö pystyy syntetisoimaan itsekkin. Kuitenkin on 10 välttämättötöntä aminohappoa, joita koiran on saatava päivittäin riittävästi valmiina  ravinnostaan. Välttämättömät aminohapot ovat: tryptofaani, lysiini, histidiini, fenylalaniini, leusiini, isoleusiini, treoniini, metioniini, valiini ja argitiini. Jos jokin välttämätön aminohappo puuttuu ravinnosta, ei puutosoireita synny suinkaan heti terveessä elimistössä, sillä valkuaisreservit ovat huomattavat. On luultavasti hyvin tärkeää, että kaikki elimistön tarvitsemat aminohapot saadaan samanaikaisesti ravinnosta; näin elimistö voi vaivatta rakentaa tarvitsemansa aineet tarvitsematta turvautua reserveihin tai synteeseihin.
Aminohappo tutkimus on vielä varsin nuorta, se käynistyi 1970 - 80 luvulla, ja vasta viime vuosina siihen on ruvettu kiinnittämään enemmän huomiota.
Käyttämällä ruokinnassa 20 -30% valkuaispitoisuutta, joka on peräisin hyvistä raaka-aineista ja jonka biologinen arvo on ~70% ja sulavuus ~80%, ei yksittäisistä aminohapoista pitäisi tulla puutosta. Huomioitavaa kuitenkin on, että biologisella arvolla on merkitystä vain, jos koira saa ruuastaan tarpeeksi ei-valkuaisperäistä energiaa. Jos valkuaisaineet ovat pääasiallinen energianlähde, hajoittaa koira suuren osan aminohapoista energiaksi ja yksittäisistä aminohapoista voi tällöin tulla jopa puutetta.
Aikuinenkoira tarvitsee edellä mainitut sulavuusarvot täyttävää valkuaista 5 g / metabolinen elopainokilo / vrk. Pikkupennun (9-14 vk) tarve on peräti 14 g / ME kg / vrk ja nelikuisen pennun tarve on vielä noin 9 g / ME kg / vrk.
Kaikkia aminohappoja ei ole kaikissa ravintoaineissa tasaisesti vaan toisissa on jotain enemmän ja jotain voi puuttuakin jostain. Valkuaisen tulisi siis käytännössä olla monipuolista.

Eräiden raaka-aineiden lysiini- ja tryptofaanipitoisuuksia mg / 100g

Rekikoirien ravintotutkimuksissa valkuainen on osoittautunut tärkeimmäksi vaikka sen arvokkuus ei olekaan energianantajana, mutta sillä on merkitystä veren punasolumääräärälle ja sitä kautta myös suorituskyvylle.
Dr. Kronfeltin pioneerityö rekikoira-alalla jatkui kokeilla, jossa koekoirat jaettiin kolmeen ryhmään, joita harjoitettiin nousujohteisesti ja ruokittiin 31 %, 40 % ja 52 %:n valkuaisainemäärillä (kuiva-aineesta). Treenauksen aikana kaikki ryhmät nostivat punasolumääräänsä, mutta kilpailukauden aikana 31 %:n ryhmä kärsi punasolujen vähenemistä, kun taas toisilla ryhmillä punasolujen määrä pysyi tasaisena. Tutkijoiden toimesta punasolutaso 31 %:n ryhmästä määriteltiinkin "urheiluanemiaksi" (sports anemia, atleettianemia).
Myöhemmissä tutkimuksissa todettiin 32 %:n valkuaismäärän (kuiva-aineesta) olevan riittävä estämään punasolutason putoamista raskaassa työssä olevilla rekikoirilla. Valkuaisaineiden määrällä on osoitettu olevan merkitystä myös koiran altiuteen saada vammoja työssään, 24 - 32 % valkuaispitoisuus lienee optimi tässäkin.

Energiakäsitteet

- Kokonais- eli bruttoenergiaa on se energia, mikä kaikkiaan on sitoutunut ravintoaineeseen.
- Ravinnon sisältämästä kokonaisenergiasta hukkaantuu ulosteiden mukana suuri osa sulamattomista ravintoaineista  Jäljelle jäävä sulava energia (= kokonaisenergia – ulosteen energia) on elimistöön imeytynyt kokonaisenergian osa.
- Sulavasta energiasta poistuu osa energiaa mm. virtsan mukana, koska elimistö ei pysty hyödyntämään ihan kaikkea. Näin jäljelle jäänyt energia on muuntokelpoista energiaa (ME) (= sulava energia – virtsan energia). Muuntokelpoinen energia (ME) on todellinen elimistön hyväksikäyttämä osa ravinnon kokonaisenergiamäärästä.
- Muuntokelpoisesta energiastakin poistuu vielä osa lämpönä eli muuntumistappiona. Muuntumistappio on ruuansulatustyöstä ja ravinnon muuttamisesta syntyvää lämpöä, joka poistuu elimistöstä. Jäljelle jäävä netto energia  (= muuntokelpoinen energia – muuntautumistappio) voidaan käyttää ylläpitoon, kasvuun ja työhön. Paljon sulatustyötä vaativilla rehuilla muuntumistappio on suuri, myös ympäristöolosuhteilla ja eläimen yksittäisillä ominaisuuksilla on merkitystä.
- Vain ravinnon kokonaisenergia-arvo voidaan esittää tarkasti lukuna mittaamalla pommikalometrissä vapautuva lämpömäärä. Sulavan energian määrittämiseksi täytyy tehdä sulavuustutkimus. Vaihtelua siinä aiheuttavat mm. eläinlaji ja rotu, ikä, annoksen suuruus ja ympäristöolosuhteet sekä eläimen yksittäiset ominaisuudet.
Koiran energiantarve ilmoitetaan aina muuntokelpoisena ME energiana.

Tuorepaino, kuiva-aine, energia-% ??

Tutkijat yleensä kirjoittaessaan ruoka-asioista puhuvat ravintoaineen kuiva-aineesta, mikä tarkoittaa ravintoainepitoisuuksia ilman koskeutta (0%). Mutta vain yleensä ja siksi luettaessa ruokintajuttuja on syytä olla tarkkana puhutaanko tuorepaino-, kuiva-aine- vai energiaprosenteista.
- Tuorepaino tarkoittaa sitä mitä pakkauksessa on ja siinä on kosteusprosentti mukana.
- Kuiva-aine kertoo ravintoaineiden pitoisuuden kuiva-aineena kun kosteus on poistettu.
Kuiva-aineen osuus voidaan laskea seuraavasti: tuorepaino% ÷ [(100 ? kosteus%) ÷ 100]
- Energiaprosentti taas kertoo, paljonko ruuan kokoenergiamäärästä saadaan eri ravintoaineosista. Energiaprosentti saadaan jakamalla kunkin ravintoaineen energiamäärä ruuan koko energiamäärällä ja kertomalla tulos 100:lla. (kts. taulukko 1)
- Kokonaisenergia saadaan kertomalla valkuaisen määrä 24:llä, hiilihydraattien17,6:lla, rasvan 39:llä ja laskemalla tulot yhteen.
- Muuntokelpoinen / metabolinen energia saadaan kertomalla valkuaisen ja hiilihydraattejen määrät 14,6:lla ja rasvan määrä 35,6:lla, ja laskemalla tulot yhteen.
Tuoteen kokonaisenergiamäärä ilmoitetaan yleensä tuorepainosta laskettuna mutta vertailut tulee tehdä kuiva-aineista. (Jos metabolisen energian määrä on laskettu käyttämällä kertoimina kuiva-aine pitoisuuksia, on muistettava, että 100 g tuorepainoista seosta ei sisällä tätä energiamäärää.
Esim. taulukossa 1 kuiva-aineesta laskettu ME energia 1747 kj (= 33,3 x 14,6 + 22,2 x 39 + 32,2 x 14,6) saadaan vasta 111 g:sta tuorepainoseosta.)

Taulukko 1